Kuntomon Tähtiurheilija Ada Hautala: Kohti EM-kisoja

Alkukesän kisakauteni koostui kolmista kisoista, Oulun kisa, Tampereen SM-kisa ja Slovenian Challenge Cup. Näiden perusteella saavutin paikan EM-joukkueeseen.

Alkukesän kisakauden jälkeen minun oli tarkoitus pitää viikon loma, mutta se meni valitettavasti sairastellessa. Sairastelut vaikuttivat tietenkin kesän harjoituksiin, sillä normaaleja harjoitusviikkoja ei montaa jäänyt kisakausien väliin. Tällä viikolla treenasimme EM-joukkueen kanssa neljä tehokasta treenipäivää Kuortaneen Urheiluopistolla valmistautuen EM-kisoihin. Harjoitusten lisäksi leirillä käytiin läpi tulevaa kisaviikkoa sekä mukavana yllätyksenä pääsin taas tekemään dopingtestin.


Sunnuntaina on lähtö Saksaan ja alkuviikosta on muutamat treenit vielä ennen torstain kisaa. Naisten osalta EM-kilpailut käydään Münchenissä, Saksassa 11.8-14.8. Ensimmäisenä kilpailupäivänä kilpaillaan joukkuekilpailu, jonka perusteella valitaan finalistit viikonlopun joukkue- ja telinefinaaleihin. Lähden hyvillä fiiliksillä EM-kisoihin, sillä meillä on hyvä joukkue ja tavoitteenamme on saavuttaa joukkuepaikka lokakuussa järjestettäviin MM-kisoihin. Lisäksi on aina kunnia päästä edustamaan Suomea arvokisoihin!

Kuva: Heidi Lehikoinen

Olen Ada Hautala telinevoimistelija Limingasta. Olen 18 ja voimistellut 11 vuotta. Tykkään liikkua myös muutenkin vapaa-ajalla. Kuntomon palveluista käytän kuntosalia Zeppeliinissä ja hierontapalveluita Zeppeliinissä ja Toppilansaaressa.

Saavutukset:

  • Naisten SM-kulta neliottelussa 2019
  • Naisten SM-kulta puomi ja permanto 2020
  • Nuorten Olympialaiset 2018 9. sija neliottelussa

Tavoitteet:

  • EM- ja MM-kisaedustus 2021
  • pidemmällä tähtäimellä Olympialaiset 2024