Terveys, liike, liikkuminen ja toimintakyky

FYSIOTERAPIA

Tuki- ja liikuntaelimistön oireista kärsii lähes jokainen ihminen jossain vaiheessa elämää.Tyypillisiä syitä tulla fysioterapiaan ovat esimerkiksi erilaiset niska-hartiaseudun- ja selän vaivat, olkapäiden-, lonkkien-, polvien- ja nilkkojen kiputilat. Oireet voivat alkaa tapaturmaisesti tai kehittyä vähitellen kehon virheellisen, yksipuolisen, vähäisen tai liiallisen kuormituksen seurauksena. Tuki- ja liikuntaelinfysioterapia perustuu tarkkaan fysioterapeuttiseen tutkimiseen, joka tehdään aina ensimmäisellä käyntikerralla. Sen perusteella selvitetään mistä vaiva johtuu ja suunnitellaan fysioterapian toteutus. Hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti asiakasta kuunnellen. Pelkän vaivan hoitaminen ei johda pysyviin tuloksiin, vaan täytyy ymmärtää mikä on aiheuttanut kyseisen vaivan tai kivun.

Yksilölliset harjoitteet ovat olennainen osa kuntoutumista. Manuaalisia käsittelyjä voidaan käyttää harjoittelun rinnalla tarpeen mukaan. Ohjeiden mukainen itsenäinen harjoittelu auttaa parantamaan ja ylläpitämään tuloksia. Tavoitteena on, että asiakas pystyy lopulta ylläpitämään saavutettuja tuloksia omatoimisesti.

Meillä Kuntomossa saat yksilöllistä ja ammattitaitoista fysioterapiaa. Meillä on moniammatillinen tiimi, johon kuuluu fysioterapeuttien lisäksi hierojat ja personal trainerit. Voimme tilanteen tullen ohjata asiakkaan asiantuntijalta toiselle. Kuntomon tilat mahdollistavat monipuolisen kuntoutuksen ja voimme hyödyntää kuntosalia harjoittelussa. Fysioterapeuttimme vastaanotolle voit tulla itsemaksavana asiakkaana ilman lähetettä tai lääkärin lähetteellä.

Palvelemme teitä neljässä toimipisteessä. Kempeleessä Zeppeliinissä ja Linnakankaalla, Oulussa Limingantullissa ja Toppilansaaressa. Sähköisen ajanvarauksen kautta voit varata ajan milloin vain missä vain.

Olemme avoinna aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä.

Maksuvälineenä meillä käy käteisen ja korttimaksun lisäksi hyvinvointiedut (Epassi, Smartumja Edenred)

varaa aika


SELKÄKIVUT

Suurin osa meistä kärsii selkäkivuista jossakin vaiheessa elämäänsä. Tavallisin kohde on alaselkä, jonka tehtävänä on taivuttaa vartaloa ja kantaa ylävartalon kuormaa. Useimmiten selkäkipu on voimakkaista oireista huolimatta hyvänlaatuista ja leikkauksia tarvitaan vain harvoin.

Iso osa kroonisista selkäkivuista on ns. epäspesifiä eli tarkkaa diagnoosia ei löydetä. Yleensä selkäkipu menee itsestään ohi 4-6 viikon kuluessa. Mikäli selkäkipu pitkittyy ja vaivaa joka päivästä elämää, estää tekemästä asioita ja rajoittaa liikkumista, on syytä hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle.

Fysioterapia aloitetaan aina haastattelulla ja alkututkimuksella. Fysioterapian sisältö muotoutuu tutkimuksen, asiakkaan tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Pääpaino selkäkivun fysioterapiassa on terapeuttisella harjoittelulla. Ammattitaitoisen fysioterapeutin ohjauksessa harjoittelu on turvallista ja etenee nousujohteisesti. Harjoittelun ansiosta selkäkipua voidaan helpottaa ja auttaa kehoa toimimaan oikein. Fysioterapeutin ohjaamat harjoitteet palauttavat normaalin liikkeen kehoon ja samalla lieventävät liikkumisen pelkoa.

Kaikki Kuntomon fysioterapeutit osaavat auttaa sinua selkäkipusi hoidossa.

Varaa aika


FYSIOTERAPIA LEIKKAUKSEN
JÄLKEEN

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on tärkeä osa leikkaushoitoa. Ajoissa aloitettu ja oikein mitoitettu kuntoutus edistää toimintakyvyn palautumista ja nopeuttaa kuntoutumista erilaisten leikkausten jälkeen. Hyvä kuntoutus mahdollistaa hyvän leikkaustuloksen.

Leikkauksen jälkeen toipuminen ja kuntoutuminen voi viedä aikaa. Leikkausta on yleensä edeltänyt pitkään jatkunut kipujakso, jonka aikana lihasten ja nivelten toiminnassa on epätasapainoa, kireyksiä ja kontrolloimattomuutta. Näitä itse leikkaushoito ei paranna ja tyypillistä on, että vamman aiheuttamat väärät liikemallit säilyvät, vaikka itse vamma onkin jo parantunut.

Leikkauksen jälkeinen kuntoutusohjelma on aina yksilöllinen, nousujohteisesti etenevä ja turvallinen suorittaa. Leikkauksen jälkeen nivel on usein liikerajoitteinen ja jäykkä, jonka vuoksi aluksi voi olla tarpeen nivelten mobilisointi tai lihasten käsittely. Tärkeintä kuitenkin on harjoittelu, jonka tavoitteena on palauttaa nivelten liikkuvuus, parantaa lihasten voimaa, kestävyyttä, liikkeen hallintaa ja koordinaatiota, Näin saadaan palautettua hyvä toimintakyky ja vältetään vammojen uusiutuminen.

Kuntomon fysioterapeutit osaavat auttaa sinua oli sitten kyseessä selän, olkapään, polven, lonkan tai nilkan leikkauksesta.

Varaa aika


ÄITIYS­FYSIOTERAPIA

Raskaus ja synnytys ja näiden mukana tuleva hormonaaliset muutokset aiheuttavat rasitusta äidin keholle, joka voi ilmetä erilaisina kipuina tai ongelmina. Esimerkiksi vatsalihasten erkauma, virtsankarkailu, sektio- ja episiotomia-arpien kireys ja selkäkivut ovat tyypillisiä vaivoja. Äitiysfysioterapiassa hoidetaan juuri näitä ongelmia ja annetaan yksilöllisiä ohjeita tilanteen helpottamiseksi.​ Tämän lisäksi äitiysfysioterapiassa on kyse ennaltaehkäisystä; vastaanotolla kannattaa käydä kaikkien synnyttäneiden naisien, vaikka vaivoja ei juuri sillä hetkellä olisikaan.

Äitiysfysioterapia on tarkoitettu kaikille äideille raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, myös silloin, kun synnytyksestä on jo pidemmän aikaa. Raskauden myötä syntyneitä tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä lantionpohjan vaivoja voidaan hoitaa vielä vuosien jälkeen synnytyksestä.

Vastaanottokäynti alkaa perusteellisella haastattelulla, jossa selvitetään tämänhetkinen tilanteesi, toiveesi ja tavoitteesi fysioterapian suhteen. Haastattelun jälkeen tehdään kattava tutkimus. Tutkimukset eivät aiheuta kipua ja asiakkaalle kerrotaan aina etukäteen, mitä tutkitaan. Tutkimuksen perusteella annetaan ohjeita esiin nousseista asioista ja käydään läpi esim. liikuntaan liittyviä ohjeita.

Tyypillisimmät syyt hakeutua äitiysfysioterapiaan

  • Tarkistuskäynti synnytyksen jälkeen
  • Vatsalihasten erkauma
  • Ohjeistus raskauden aikaiseen tai synnytyksen jälkeiseen liikuntaan
  • Virtsankarkailu
  • Gynekologiset laskeumat
  • Selän kiputilat raskauden aikana tai sen jälkeen
  • Sektiosta palautuminen
  • Sektio- tai episiotomia-arpien kireys ja kipu
Varaa aika


ORTOPEDINEN MANUAALINEN TERAPIA

Ortopedinen Manuaalinen Terapia (OMT) on fysioterapian erikoisala, joka keskittyy henkilön fyysisen toimintakyvyn arviointiin, hermo-, lihas- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja terapiaan sekä toimintahäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Siihen kouluttaudutaan 2,5 v. lisäkoulutuksella ja asiakkaaksi voi hakeutua kaikkien tuki-ja liikuntaelin vaivojen kanssa lähetteellä tai ilman.
OMT perustuu tarkkaan tutkimiseen ja kliiniseen päättelyyn. Terapiamuotoina käytetään mm. manuaalisia tekniikoita ja terapeuttista harjoittelua. Asianmukaisella ohjauksella sekä omatoimisella harjoittelulla pyritään tuki- ja liikuntaelinongelmien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Lisäksi tutkimisessa ja terapiassa huomioidaan yksilöllisesti kunkin henkilön psykososiaaliset- ja ympäristötekijät.
Ortopedisen manuaalisen terapian jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen käytetään uusinta tieteellistä tietoa ja vahvaa kliinistä näyttöä.

Varaa aika

URHEILUFYSIOTERAPIA

Tulokseikkaimmillaan urheilufysioterapia on tiivistä yhteistyötä urheilijan, valmentajan ja fysioterapeutin välillä, tällä yhteistyöllä pyritään saamaan urheilijan toimintakykyä omassa lajissaan mahdollisimman optimaaliseksi. Urheilufysioterapia ei ole pelkkien loukkaantumisten hoitamista, vaan yksi tärkeimmistä osa-alueista on loukkaantumisten ennaltaehkäiseminen niin hyvin kuin se on mahdollista. Tähän pyritään esimerkiksi lajia tukevalla harjoittelulla, jonka fysioterapeutti miettii yhdessä valmentajan kanssa ja lajianalyysiin peilaten. Näillä toimilla turvataan urheilijalle mahdollisimman paljon terveitä harjoittelupäiviä vuodessa. Urheilufysioterapeutin tulee ymmärtää urheilulajin niin fyysiset kuin henkiset vaatimukset, jotka huomioimalla saadaan paras tulos aikaiseksi.

Fysioterapeutti & Hieroja & PTZeppelin toimipisteheikki.syrjala@kuntomo.fi045 1313 792Varaa aika

Heikki Syrjälä

Työssäni yhdistän fysioterapeutin ja personal trainerin osaamistani ja käytän itsestäni leikkimielisesti nimitystä fysio PT.

Lue lisää

FysioterapeuttiZeppelin toimipistemarjaana.koivuranta@kuntomo.fi040 8238 279Varaa aika

Marjaana Koivuranta

Olen äitiysfysioterapiaan sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoihin erikoistunut fysioterapeutti.

Lue lisää

Fysioterapeutti & Koulutettu hierojaLimingantulli & Zeppelin toimipistemiia.taskila@kuntomo.fi​​​​​​​050 4526 474Varaa aika

Miia Taskila

Miia on valmistunut hierojaksi Oulussa kesällä 2011 ja fysioterapeutiksi Lapin Ammattikorkeakoulusta jouluna 2014.

Lue lisää

Fysioterapeutti & HierojaZeppelin toimipistenilla.jarvensivu@kuntomo.fi045 356 6999Varaa aika

Nilla Järvensivu

Olen Nilla, vuonna -97 Oulun AMK:sta valmistunut fysioterapeutti. Olen kotoisin Utsjoelta, josta lukion jälkeen ammattiin opiskelun vuoksi pois muuttanut.

Lue lisää

Koulutettu hierojaZeppelin toimipistepiia.vanttila@kuntomo.fi​​​​​​​040-4148589Varaa aika

Piia Vänttilä

Olen Piia Vänttilä, ammatiltani fysioterapeutti. Lisäksi olen koulutettu hieroja.

Lue lisää

Fysioterapeutti & Koulutettu hierojaZeppelin toimipisteteemu.aikio@kuntomo.fi0400 683 675Varaa aika

Teemu Aikio

Olen Teemu Aikio, koulutettu hieroja sekä fysioterapeutti. Suoritin hierojan ammattitutkinnon vuonna 2013 Lapin Urheiluopistolla, johon sisältyi myös urheilijan lihashuollon erikoisammattitutkinto. Fysioterapeutiksi valmistuin Oulun ammattikorkeakoulusta 2020.

Lue lisää

FysioterapeuttiLinnakankaan toimipisteToppilansaaren toimipistePETRI.JALAVA@KUNTOMO.FI0442436573​​​​​​​Varaa aika

Petri Jalava

Olen Petri Jalava fysioterapeutti. Olen erikoistunut ortopediseen manuaaliseen terapiaan (ft OMT). Vahvin osaamisalueeni on tuki- ja liikuntaelin vaivojen ennaltaehkäisy ja kuntoutus.

Lue lisää

FysioterapeuttiLinnakankaan toimipistepasitlieto@gmail.com045 6769 481Varaa aika

Pasi Lieto

Peruskoulutukseltani olen fysioterapeutti, ja olen työskennellyt alalla jo lähes kymmenen vuotta. Vastaanotollani hoidan ja kuntoutan pääsääntöisesti tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiviä.

Lue lisää


Klikkaa kuvaa antaaksesi palautetta Kuntomon fysioterapeuteille