Haemme osaavaa ja innokasta ammattilaista Kuntomon tiimiin!
Vastaanottotyöntekijä, asiakaspalvelija, Zeppelin Kempele
Kuntomo on ihmisläheinen liikunnan ja hyvinvoinnin keskus. Toimipisteemme sijaitsevat Kempeleessä Kauppakeskus Zeppeliinissä ja Linnakankaalla, sekä Oulussa Limingantullissa ja Toppilansaaressa. Palveluitamme ovat: kuntosali, ryhmäliikunta, valmennus, hieronta ja fysioterapia.
Kolme kivijalkaa: liikuntakeskus, valmennuspalvelut sekä hyvinvointipalvelut tekevät Kuntomosta ainutlaatuisen paikan koko Suomen mittakaavassa. Olemme toimineet alalla jo kaksi vuosikymmentä. Henkilökunnan ammattitaito ja kokemus asiakaspalvelutyöstä ovat vertaansa vailla. Kaiken tämän haluamme tarjota asiakkaillemme kuntotasoon, ikään tai tavoitteeseen katsomatta. Meillä Kuntomossa Sinä työntekijänä olet tärkeä.
Työ on vakituinen, osa-aikatyö. Työaika on pääsääntöisesti iltaisin eli työ sopii myös esimerkiksi opiskelijalle. Työ / tuntimäärä sovittavissa yhdessä.
Haemme joukkoomme innostunutta liikunta-alasta kiinnostunutta tulevaa kuntomolaista. Toimit läheisessä yhteistyössä Kuntomon henkilökunnan kanssa. Tehtävään valittava henkilö pääsee tekemään töitä yhdessä muiden alan huippuosaajien kanssa ja tietysti parhaiden asiakkaiden kanssa.
Tehtävänäsi on vastaanottotyö Kuntomossa, palveluidemme suunnittelu ja kehittäminen yhdessä Kuntomon työkavereiden kanssa. Mahdollisuus myös esimerkiksi ryhmäliikuntatyöhön ja myyntityöhön.
Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, kiinnostusta liikunta-alaan ja itsenäistä otetta työhön. Nautit ihmisten kanssa työskentelystä ja sinulla on kyky motivoida ja innostaa muita.
Tarjoamme sinulle:
- Loistavan mahdollisuuden toimia liikunta-alalla aitiopaikalla
- Mielenkiintoisen ja vaihtelevan työtehtävän
- Hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet
- Kilpailukykyiset etuudet
- Maailman parhaat työkaverit
Lähetäthän hakemukset sähköpostitse (hakemus + CV) osoitteeseen: jussi.lotvonen(at)kuntomo.fi viimeistään 15.2.2023 mennessä.
Lisätietoja sinulle antaa Kuntomon Jussi, puhelin: +358 44 2433523