Anni Ylitalo
Olen Anni, ammatiltani fysioterapeutti sekä koulutettu hieroja. Pyrin suhtautumaan asiaan kuin asiaan optimistisuus edellä. Tarkkuus ja tunnollisuus ovat tärkeä osa työtäni. Asiakkaani saavatkin aina laadukasta ja yksilöllistä palvelua kanssani.
Fysioterapia opinnot olen suorittanut Oulun Ammattikorkeakoulussa ja hirojaksi olen valmistunut Oulun hieroja-akatemiasta 2023.
Yleisimmät asiakkaani ovat erilaisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa kamppailevia. Niin terapiassa kuin hieronnassa koen tärkeäksi asiakkaan kuuntelemisen, vaivojen ja ongelmien syyn selvittämisen sekä tarkoituksenmukaisen hoidon valinnan, jotta on mahdollista saavuttaa vaikuttava lopputulos. Yhdistän työssäni niin aktiiviseen liikkeeseen kannustavaa otetta kuin tarkoituksenmukaisia passiivisia ja manuaalisia tekniikoita. Olet tervetullut vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet, vaivan kanssa tai vaikka vain rentoutumismielessä! Etsitään yhdessä apu ongelmaasi.
Tulevaisuudessa minulla on tarkoitus kehittää ammatillista osaamistani erilaisten jatkokoulutusten muodossa. Tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti lisäosaamisen hankkiminen tule-fysioterapian puolelle.
Oma vapaa-aikani kuluu monipuolisen liikunnan parissa.