Tähtiurheilija Ada Hautala, Maajoukkueleiri 27.1.-31.1. Kuortane
Koronatilanteesta huolimatta me telinevoimistelijat olemme päässeet hyvin treenaamaan koko alku vuoden ja lisäksi pääsimme osallistumaan viiden päivän maajoukkueleirille Kuortaneelle.
Kuortaneelle on valmistunut viime vuonna uusi voimisteluhalli, jonka tarjoamat olosuhteet ovat huippu luokkaa. Hyvät olosuhteet ja treeniseura tekevät leireistä parhaita.
Leiripäivän kulku on yleensä seuraava: aamianen, harjoitus, lounas, tauko, välipala, harjoitus, päivällinen, palauttava harjoitus, vapaa-aikaa ja iltapala. Edellisviikon leirille osallistui 9 voimistelijaa. Koska meitä ei ollut montaa, koronarajoituksista oli helpompi pitää kiinni.
Leireillä treenaamme kahdesti päivässä, noin 3-3,5 tuntia kerralla. Jokainen harjoitus sisältää lajitreeniä ja fysiikkaa sekä verryttelyt. Leireille on otettu hiljattain mukaan uusia, erilaisia testejä, joiden avulla voidaan seurata jokaisen omaa kehitystä. Lisäksi iltaisin on yleensä palauttava 30 min harjoitus. Maajoukkueleirejä on vuodessa viisi ja seuraava onkin jo helmikuun lopussa.
Leireillä harjoitukset ovat melko raskaita, mutta jokaisessa harjoituksessa oppii jotain uutta. Kisakausi lähestyy, joten harjoituksissa keskityimme enemmän kilpailusarjoihin. Leireillä treenitunteja tulee paljon, joten harjoituksissa saa paljon toistoja ja eri valmentajilta uusia vinkkejä. Leirit tuovat lisää motivaatiota ja vaihtelua arkiharjoitteluun. Viiden tehokkaan leiripäivän jälkeen oli yksi vapaapäivä, jolloin on mukava käydä Kuntomossa hieronnassa.
Oulun pyrinnöstä naisten maajoukkueessa on minun lisäksi kaksi muuta urheilijaa.
Kirjoittaja on Kuntomon tähtiurheilija Ada Hautala
Me Kuntomossa haluamme antaa osaamisemme ja tukemme alueen nuorille urheilijoille. Olemme perustaneet tähtiurheilijatiimin, johon on valittu kolme alueemme nuorta urheilijaa. Haluamme omalta osaltamme auttaa heitä tavoittelemaan unelmiaan. Ajatuksemme on tukea urheilijoita tavalla, jonka he itse kokevat tärkeäksi. Urheilijat saavat aina Kuntomolta käyttöönsä Kuntomon harjoittelutilat, hieronta -fysioterapiapalvelut, valmennuspalvelut, rahallista tukea ja apua kansainvälistymiseen ja sponsorineuvotteluihin. Mukana Tähtiurheilijoiden tukemisessa ovat Kuntomon omistajat eli Kuntomo Oy, Kuljetus Haverinen Oy, Suomen Juristit Oy, Alltime Oy. Lue lisää tähtiurheilijoista täältä!